| ET
syntyi 17.3.2007 ihan yllätyksenä, sillä ultra
oli näyttänyt, että pentuja ei tule. Niin vaan
oli Soma kantanut aarretta piilossa ja leikkauksen avulla
syntyikin meidän "ihmeolento". Emme olleet
millään uskoa todeksi Soman alkaessa esittää,
että uskokaa nyt, pentu tekee tuloaan. Otimme siis tulokkaan
ilolla vastaan, eikä ollenkaan harmittanut, että
tuli vain yksi pentu.
Alusta
alkaen ET:ksi ristimämme pikkuneiti osoitti olevansa
tavallista äänekkäämpi ja vikkelämpi
kuin yleensä. Pentulaatikon reunat eivät olleet
mikään este, kun piti lähteä tutkimaan
huushollia.
Koska
emme raaskinneet millään luopua ET:stä, aloimme
tarkkailla sitä miettien tuleekohan siitä oikein
jättisuuri, kun se oli aika iso möykky syntyessään
(huom. ei tullut iso!).
Harjoittelimme
myös näyttelyseisomista. Ajatuksena oli viedä
ET harjoittelemaan match show:hun - siellä se menestyikin
jo ihan mukavasti ollen paras pentu ja kisan kolmas. Olimme
iloisen yllättyneitä.
Heti
kun 5kk tuli täyteen mentiinkin sitten pentunäyttelyihin.
7 kertaa kisailtiin ja joka kerta tuli ROP- ja ryhmäsijoitus,
kaksi ryhmävoittoakin tuli. Arvostelut ovat olleet joka
kerta oikein hyvät, suorastaan loistavat! Pikku hiljaa
olemme alkaneet uskoa, että meille taisi syntyä
oikein pikku kaunotar.
Erään
ET:n ystävän sanonta: "ET:ssä on taikaa",
saattaa pitää paikkansa.
Jo
tähän mennessä pikku-"ötökästämme"
on ollut meille tosi paljon iloa ja se on saanut monta ihailijaakin.
Seurataan ET:n tarinaa. Kerromme miten jatkuu hienosti alkanut
näyttelyura ja muitakin kuulumisia.

ET
noin vuoden iässä

ET
noin vuoden iässä

ET
noin puolen vuoden iässä


Pelle-pentu
ET noin 3 kuukauden iässä

ET
8 viikkoa

Soman
ainokainen ET 2vk.
Sukutaulu
| Marron's
Aragorn At Cenhamn |
Can
Ch
Colthouse Millennium Man |
Can
Ch
Artizoe Nelson Casanova |
| Stagedoor
Blue Sapphire |
Can
Ch
Foxtract Marron's Skye |
Can
Ch
Marron's Blue Skye |
| Foxtract
Driving Miss Diasy |
| Warmahill's
American Art |
Windem's
What About Bob |
Am
Ch
Canberra Guns And Roses |
Am
Ch
Windems Devils Advocate |
| Snowsett
American Way |
Fin&Am&Pl
Ch EUV-97 KBHV-97 MV-98 SV-96-98
Windem's Keep On Running |
Am
Ch
Stagedoor Windem Black Magic |
|